Putkiasentajasta LVI-rakennusmestariksi projektihoidon tehtäviin
Ville Veid, ESP Suomi Oy Jyväskylän yksikkö
Peruskoulun viimeisellä eli 9-luokalla tein pikaisen päätöksen, ettei tätä nuorta miestä lukio kiinnosta ja siksi suunnaksi otin talotekniikan perustutkinnon ja vielä tarkemmin putkiasentajan opintosuunnan. Valmistuin ammattikoulusta 2012. Valmistumiseni jälkeen ensimmäiset 2,5-vuotta tein työssäni erilaisia iv- ja lv-asennuksia, eristystä, pellitystä, mittausta, säätöä jne. Oikeastaan siis kaikkea mahdollista mitä putkiasentajan työhön kuuluu.
Ammattitaitoa ja pätevyyttä vahvistaen kohti lisäkoulutusta
Noiden valmistumisen jälkeisten vuosien jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että kentän hommat on nyt siinä työssä nähty ja alan laajempi ymmärrys houkutteli suuresti. Hain ja pääsin opiskelemaan Helsingin Metropolian ammattikorkeakouluun. Opiskelujen kesto oli 3,5-vuotta ja teki hyvää nähdä opiskeluiden aikana myös muuta paikkakuntaa kuin entuudestaan tuttu ja turvallinen Jyväskylä.
Työskentelin opiskelujen aikana ESP-konsernissa. Vaihtelevasti opiskeluideni aikana työskentelin Helsingin yksikössä ja kesälomat vietin työssä ESP:n Jyväskylän yksiköissä.
Valmistuin nyt toukokuussa Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulusta LVI Rakennusmestariksi. Valmistumiseni jälkeen siirryin ESP Suomi Oy:n Jyväskylän yksikössä projektinhoitajan tehtäviin.
Miten näet talotekniikka-alan kehittymisen ja työtilanteen?
Kehittyminen on näkynyt jo oman työurani aikana merkittävästi. Joka päivä tulee vastaan jotain uutta ja opittavaa. Talotekniikka-alalla työtilanne on kohtalainen, töitä riittää ja itsensä kehittäminen ei pääty tähän.